perjantai 11. helmikuuta 2011

A tiny bit marvellous / Dawn French

Halusin kovasti pitää A tiny bit marvellousista, koska komedienne Dawn French (mm. Dibleyn kirkkoherra) on niin kovin hauska nainen. Siksi kai ajattelin että kirjakin oli hersyvä ja hauska. Minusta se ei ollut. Hahmot ovat kyllä mielenkiintoisia, mutta en oikein osaa mieltää tätä huumoriksi vaan enemminkin melkein draamaksi. Tavalliseksi tarinaksi siitä miten tavallinen perhe on lähes ajatunut erilleen. Mutta ehkä luin tämän väärin?

Battlen perhe on omalla tavallaan tuikitavallinen ja kuitenkin täynnä pieniä erikoisuuksia, niinkuin elämässä yleensä on. Perheeseen kuuluu äiti Mo, joka kamppailee lähestyvän viidenkympin kriisinsä kanssa peläten muuttuvansa harmaaksi, keski-ikäiseksi ja tylsäksi. Mo on lapsipsykologi, joka kuitenkaan ei oikein saa enää otetta lapsiinsa tai edes huomaa mitä heidän elämässään tapahtuu. Dora on Mon tytär, jonka 18-vuotispäivä lähestyy kovaa vauhtia omine paineineen. Dora haaveilee X-Factorin voittamisesta ja poikaystävästä ja vihaa tylsää äitiään. Oscar/Peter on perheen 16-vuotias poika, joka on ottanut roolimallikseen Oscar Wilden. Oscar etsii myös rakkautta sekä toivoo vanhempiensa joskus ostavan hänelle lahjaksi sen täydellisen tupakkatakin... Siskoaan Oscar katselee hiukan nenän vartta pitkin ja äiti-rukka on herttainen mutta tylsä. Tämän lisäksi perheeseen kuuluu isä, joka on lähes koko kirjan taustalla, mutta jotenkin liimana, joka pitää tämän joukkion yhdessä.

Halusin pitää Mosta, mutta en oikein osannut. Lapset, Dora ja Oscar, sen sijaan olivat jonkin verran kärjistettyjä mutta pidettäviä. Ja isä, niin pieni rooli, mutta niin tärkeä. Isästä pidin kumma kyllä, vaikka hän olikin hahmoista kaikkein vähiten esillä. Tämä oli mielestäni sekava kirja. Se on olevinaan hauska kirja, mutta oikeasti se on lähempänä arkista draamaa. Koska se on olevinaan hauska, on henkilöhahmoja hitusen liioilteltu, mikä tekee tuhojaan dramaattiselle puolelle. Eli tarina ei ole oikeasti kumpaakaan. Ja se häiritsee lukiessa. Mutta jonkinlaista todentuntua tässä on, juuri näin kai ihmiset ajautuvat erilleen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti