keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Bestseller-hyllyn sietämätön viehätys

Taas minulle kävi näin. Ihan viattomasti menin kirjastoon hakemaan paria (köh, viittä) varaamaani kirjaa. Päätin kuitenkin kiusata itseäni Bestseller-hyllyllä ja kas, sieltähän löytyi muutama, paksuhko, ihanuus. Järki-kulta varoitteli, että noiden kanssa voi tulla kiire, Bestsellereissähän on laina-aikaa vain viikko. Mutta onhan se viikko kuitenkin pitkä aika, eikös vaan?

Sitten piti, ihan vaan muodon vuoksi, pyörähtää kurkkaamassa pari muutakin hyllyä. Tietysti silloin kun olisi jo syli täynnä kaikenlaista ihanaa, löytyy vaikka mitä mielenkiintoista. Huomasin hypisteleväni seuraavia - 1421 Kun Kiina löysi maailman, Donald Sassoonin Mona Lisaa ja Leonardo da Vincin työkirjoja. Sitten todellisuus iski, kaikki kirjat eivät millään mahtuisi kirjasto-pussukkaani. Sinne jäivät Kiina, Mona Lisa ja ... Leonardo.

Kävellessäni lainauspisteelle ajattelin vain kuinka kauniilta Leonardon työkirjojen kansi näytti... Tiukka käännös takaisin ja Leonardo takaisin syliin.

Leonardon työpäiväkirjat taisivat olla kassin kiehtovin kirja, se oli pakko purkaa heti kotiin tultua esiin ja alkaa selailemaan. Ihanaa oli myös huomata etten ollut yksin tämän päähänpistoni kanssa, mies kun ilmaantui pian selkäni taakse lukemaan ja kommentoimaan. Oli kirjatoukan unelmailta, ihanaa seuraa, ihana kirja ja ... mustikkapiirakkaa.

4 kommenttia:

  1. Keskisuuren kaupungin hyvä puoli on se, että kaikkien kirjojen laina-aika on sama 4 viikkoa :)

    Leonardon työkirja kuulostaa viehättävältä! Pitääpä etsiä meidänkin kirjastosta. :)

    VastaaPoista
  2. voi. Olipa viehättävä kirjan rakastajan tarina. Yksi ihana tapa nauttia laatukirjasta,on lukea sitä hyvässä seurassa,keskustellen. Meillä yliopistolla uutuuskirjoissa laina-aika on 2vrk,siinä saa jo aika hopusti lukea. Terv. Hanna kirjainten virrasta,joka ei ole varma osaako puhelimella kirjoittaa blogikommentteja.

    VastaaPoista
  3. Maija, kuulostaapa ihanalta tuo pidempi laina-aika, ei joudu miettimään mistä rakkaistaan luopuisi...

    Tämä on se da Vinci-kirjani, hirmuisen kiinnostava ja kaunis selailtava!

    http://www.teos.fi/fi/kirjat/index.php?sub=2&id=276

    VastaaPoista
  4. Hanna, kommentti tuli muuten hienosti perille, mutta oli jostain syystä joutunut roskapostiin. Tutkimattomat ovat Bloggerin tiet...

    2 vrk:n laina-aika kuulostaa jo tosi tiukalta, siinä joutuu tosiaan miettimään jo lainaamisiaan.

    Kirjan jakaminen on kyllä ihanaa, meillä se on tosin aika harvinaista herkkua, mutta arvasinkin että da Vinci innostaisi miestänikin.

    VastaaPoista