maanantai 1. elokuuta 2011

Muru / Jarkko Sipilä

Pienenä aina pelattiin Rosvoa ja poliisia, tai Rofea ja polea niinkuin ainakin meilläpäin sanottiin. Sille, jolle peli ei ole vielä ennestään tuttu, kerrottaakoon että porukka jaetaan kahteen osaan, rosvoihin ja poliiseihin. Poliisit luonnollisestikin jahtaavat rosvoja ja yrittävät laittaa heidät vankilaan, rosvot saavat myös auttaa toisia rosvoja pakenemaan vankilasta. Yksinkertaista ja viatonta. Jarkko Sipilän Takamäki-sarja onkin sitten jotain muuta vaikka perusidea sama onkin - poliisit jahtaavat roistoja. Takamäen maailmassa jahtaaminen on vain monimutkaisempaa - ja roistot pahempia.

En enää muista miten ajauduin Takamäki-sarjan pariin, mutta muistan etten ollut kovinkaan innostunut sarjasta, se tuntui ehkä hiukan turhankin realistiselta. Jotenkin ollaan kuitenkin tultu tilanteeseen, jossa olen lukenut kaikki sarjassa ilmestyneet kirjat. Takamäki -sarjassa ei ole mielikuvituksekkaita sarjamurhaajia eikä ylenpalttisen älykkäitä super-kyttiä, jotka kykenevät uhrin asettelun perusteella päättelemään tekijän kenties kärsivän lapsuuden traumoista ja pelkäävän korkeita paikkoja. Ei, näissä kirjoissa on tavallisen poliisin työtä. Poliisin ja rosvojenkin arki näyttäytyy lukijalle uskottavasti eikä ihmekään, onhan Sipilä palkittu rikostoimittaja. 

Murussa selvitellään Pohjois-Haagassa tapahtunutta nuoren kehitysvammaisen naisen surmaa. Takamäki tiimeineen löytää pian vahva epäillyn tekijäksi, mutta onko kiinniotettu mies sittenkään se oikea? Tapausta alkavat tutkimaan myös syytetyn asianajaja Nea Lind ja aikaisemmista kirjoista tuttu rikostoimittaja Sanna Römpötti.

Kokonaisuutena Muru oli oikein kelpo dekkari, realistisuudessaan vähän pelottavakin, varsinkin kun osa tapahtumapaikoistakin oli minulle tuttuja. Se oli hyvin kirjoitettu ja tehokas - ja meni lähes yhdeltä istumalta alas!
(Takamäki välittää suru-uutisen surmatun Lauran äidille.)"Nainen kokosi itseään hetken ja kysyi sitten: - Milloin ja miten?
- Tänään aamupäivällä ja hän joutui asunnossa henkirikoksen uhriksi, Takamäki sanoi. He eivät paljastaisi tekotapaa, koska äiti oli tietysti myös yksi epäillyistä. Tässä tapauksessa surmatavan tiesivät vain poliisi ja tekijä sekä jälkimmäisen mahdolliset kumppanit. Poliisin tiedon mukaan äiti oli viimeinen, joka tällä tietoa oli keskustellut tyttärensä kanssa 8:50 puhelimessa.
Marjaana Vatanen tuijotti poliiseja. - Kuka sen teki?
- Emme tiedä vielä, Takamäki vastasi rauhallisesti. - Mutta se kyllä selviää.
- Voi, voi, äiti sanoi ja kyyneleet pyrkivät silmäkulmiin. - Ei ollut tytön elämä helppo, eikä ilmeisesti lähtökään. Kärsikö hän kovasti?
- Kuolema oli varsin nopea, Takamäki vastasi totuudenmukaisesti."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti