perjantai 18. marraskuuta 2011

Hiljainen tyttö / Tess Gerritsen

Olen tainnut lukea vuosien mittaan kaikki Tess Gerritseniltä ilmestyneet romaanit. Ensimmäinen, Lapsen sydän, vei jo mennessään ja Kirurgiin päästäessä olin jo fani. Sitten pikkuhiljaa innostukseni laimeni, Mefisto-klubin tyyliset kirjat eivät innostaneet. Sitten tuli Jääkylmä ja voi, että minä nautinkaan jokaisesta jäisestä ja pelottavasta hetkestä. Oli hieno tunne tajuta että vanha suosikkikirjailija on jälleen löytänyt sen tyylin, joka teidät alunperin toikin yhteen. Mutta Jääkylmän jälkeen oli vaikea lähteä lukemaan Hiljaista tyttöä, toivoin että se olisi yhtä hyvä. Pelkäsin ettei se olisi.

Hiljainen tyttö alkoi hiukan erilaisesti, hapuillen, mutta kiihtyi loppuaan kohden upeasti. Kirja tuli luettua yhden päivän aikana ja varsinkin lopussa kaikki muuttui niin mielenkiintoiseksi että muu maailma melkein katosi. Sain melkein sydänkohtauksen herran rämpyttäessä ovikelloa juuri kriittisellä, pimeällä, hetkellä kirjassa. Ja voi tuska kun tuo sama iloinen ihminen välttämättä halusi kertoa kaikenlaista vaikka KIRJASSA OLI PAHA PAIKKA. Ja voi miten vaikeaa on selittää toiselle miksen voi jättää kirjaa kesken. Enhän minä nyt voi jättää Rizzolia pahaan paikkaan yksin... Hpmhhph.

Vihreä lohikäärme vedestä nousee.
Tuuli kukkiin puhaltaa.
Valkoiset pilvet taivaalla kiitävät.
Musta tiikeri vuorta etsii.

Hiljainen tyttö osoittautui lähes yhtä hyväksi kuin Jääkylmä. Tietyllä tavalla pidin tästä melkeinpä pikkuisen enemmän, koska tällä kertaa pääosassa on suosikkini Jane Rizzoli. Niin ja Aasia ja kiinalaiset runot ja legendat - kyllä! Tällä kertaa Rizzolin ja Frostin huomion saa eräältä Chinatownin katolta löytyneen nuoren naisen tapaus, joka pian laajenee 19 vuotta vanhan joukkomurhan tutkimukseksi. Mutta miten murhaan liittyvät kadonneet tytöt?
"He ovat nyt kumpikin poissa. Ensin tyttäreni ja sitten mieheni riuhtaistiin sylistäni. Miten ihminen jaksaa elää, kun hänen sydämensä on särkynyt - ei vain kerran vaan kahdesti? Mutta tässä minä olen, yhä voimissa, yhä hengissä.
Toistaiseksi."
Kirjan mielenkiintoisin hahmo minun silmissäni oli rouva Iris Fang, joka taisi varastaa shown Rizzoliltakin. Mukavaa ettei Gerritsen tässä kohdin sorru stereotypioiden vietäväksi vaan antaa kiinalaisen viisikymppisen rouvan vetää wushu-koulua. (Ja ehkä pikkuisen hurmata Frostiakin...) Iriksesta kuulisin mielelläni joskus lisääkin, samoin kuin osaston uudesta etsivästä, Johnny Tamista. Jännityksen ystäville tässä on oivallinen makupala, tämä menee vuoden suosikit -kategoriaani.
"Jane ei pitänyt yhteensattumista. Tapahtuihan niitä elämän mutkikkaassa verkossa, mutta hän tunsi aina tarvetta selvittää, mikä oli saanut langat risteämään, oliko kyseessä aito sattuma vai jokin laajempi kokonaisuus, toistuvuus, jonka saattoi hahmottaa vain seuraamalla lankoja niiden alkuun asti. Ja niin hän istui työpöytänsä ääressä ja yritti tehdä juuri siten: seurata viittä erillistä lankaa, jotka olivat traagisesti leikanneet eräässä kiinalaiskorttelin ravintolassa yhdeksäntoista vuotta sitten."
Sivuja: 349
Kirjasta lisää: Luettuja maailmoja, Rakkaudesta kirjoihin, Leena Lumi

8 kommenttia:

  1. Minäkin olen lukenut melkeinpä kaikki Gerritsenin teokset ja Jääkylmä on ollut mulle se paras. Jostain syystä nyt olenkin pidätellyt tämän kanssa, en ole vielä edes hankkinut tätä itselle, kun on ollut tunne, että onko tämä nyt sitten kuitenkaan hyvä.

    Arviosi jälkeen tuli tunne, että kyllä tämäkin pitää tietenkin lukea ;)

    VastaaPoista
  2. Tiedän tunteen. Jääkylmä oli niin hyvä että sen jälkeen oli vaikea tarttua seuraavaan Gerritseniin... Melkein pelkäsin pettyväni odotusteni kanssa, onneksi Hiljainen tyttö kuitenkin imaisi mukaansa.

    VastaaPoista
  3. Norkku, minulle Jääkylmä oli niin paljon enemmän. Tässä oli niin paljon sellaista joka ei kiinnosta teemana ja sitten ei alkanut sitä kovaa imua, jonka yleenäs saan Gerritsenistä. Toki luen aina kaikki hänen kirjansa;-)

    VastaaPoista
  4. Leena, minä taas olen kallellani Aasiaan päin, joten tämä tuntui minusta omalta. Jääkylmä oli kyllä mieletön elämys, vaikka jääkylmyys ja lumimassat saavat aiheuttavat minulle välittömän ahdistuskohtauksen jonka parantaa vain kermakaakao...

    Gerritsenin kirjat ovat kyllä muuttuneet paljon alkuajoista. Pitäisikin joskus lukea niitä ensimmäisiä kirjoja uudelleen!

    VastaaPoista
  5. Kiva nähdä erilaisia arvioita tästäkin teoksesta! Minullekaan tuo aihe ei ollut niin kiinnostava ja tuli mieleen toinen samantyyppinen vasta lukemani (joka kyllä oli hyvä), joten sekin haittasi hieman.

    VastaaPoista
  6. Kata, tuokin on totta. Aina ei ole hyväksi lukea monta saman tapaista kirjaa peräkkäin, ei vaikka kirjat sinänsä hyviä olisivatkin.

    VastaaPoista
  7. Minä en suuresti innostu dekkareista, mutta Tess Gerritsen osaa kyllä luoda jännittävää tunnelmaa. Tämä kirja odottaakin jo hyllyssä!

    VastaaPoista
  8. Emilie, varsinkin nämä pari viimeisintä Gerritseniä ovat olleet siinäkin mielessä kivoja, etteivät ole ihan perinteisiä dekkareita vaan jollain mielikuvituksellisellakin leikitellään.

    VastaaPoista