maanantai 24. syyskuuta 2012

The Kingmaker's daughter / Philippa Gregory

Aikanani äimistelin kovasti sitä miksi Philippa Gregory oli päättänyt kirjoittaa kirjan Anne Nevillestä, joka minun silmissäni vaikutti melkoiselta hiirulaiselta ja pelkästään yhdeltä Ruusujen sodan poliittiselta pelinappulalta. Isabelin ja Annen isä oli kuninkaantekijäksikin tituleerattu Warwickin jaarli, joka pelasi valtaistuinpeliä varsin innokkaasti. Kirjan kuvaamina vuosina ehti kaataa yhden kuninkaan ja yritti nostaa kaksi muuta valtaistumelle. Anne Neville ei minusta olekaan sankaritar sanan varsinaisessa merkityksessä, ehkei tässä tarinassa oikeastaan olekaan sankareita vaan selviytyjiä ja niitä toisia.

Kirja on sujuvasti ja melko kiintoisasti kirjoitettu ja pidin siitä enemmän kuin hiljattain lukemastani Alison Weirin kirjasta A Dangerous Inheritance. Ehkä tylsintä antia ovat keskivälillä olevat Yorkin veljesten Richardin ja Georgen välisen kiistat heidän vaimojensa (Anne ja Isabel) perinnöstä, jotka tuntuvat jatkuvan sivukaupalla. Mielestäni tämä perintöriita ei ole niin olennainen ja kiinnostava lukijalle, jos se ehkä onkin ollut sitä itse asianosaisille.

Luettuani kirjan ymmärrän hyvin, miksi Gregory on halunnut Annesta kirjoittaa, tuohan kuninkaantekijän tyttären tarina oman, aika hyytävänkin näkökulman kuningatar Elizabeth Woodvilleen. Mutta samalla kirjassa oli minulle osioita, joita oli hyvin vaikea niellä. Tämä osittain ehkä johtuu kirjasarjan rakenteesta, Gregoryhän on mm. kuvannut pitkälti samat tapahtumat eri näkökulmista jo Valkoisessa ja Punaisessa kuningattaressa sekä The Lady of The Riversissä. Ja kun on noiden kirjojen ajan tutustunut Woodvilleihin positiivisesta näkökulmasta, on vaikea muuttaa näkökulmaansa näin radikaalisti. Annen maailmassa nimittäin kaikki paha, isän, sisaren ja oman lapsenkin menetys, tuntuu johtuvan kuningattaresta, oli epäilylle syytä tai ei. Ehkä kirjan sanomana onkin omalla tavallaan kuvata paitsi hovin juonitteluja ja poliittista peliä, myös sitä kuinka voimakkaasti juorut ja pahat puheet voivat vaikuttaa ihmisen käsitykseen toisesta ja kuinka ne voivat kuluttaa ihmistä.

Nyt Gregory valmistelee kirjaa Elizabeth Yorkilaisesta, valkoisen kuningattaren tyttärestä ja Towerin prinssien sisaresta, josta on tuleva Henry VIII:n äiti. BBC1 on parhaillaan filmaamassa Valkoinen kuningatar -kirjaan pohjautuvaa televisiosarjaa, joka saa ensi-iltansa ensi vuonna. Toivottavasti sarja nähdään Suomenkin televisiossa.
When I wanted to be a queen I thought it was a story, like the legends, I thought it was all about beautiful dresses and handsome knights. Now I see that it is pitiless. It is a game of chess and Father has me as one of his pieces. Now he uses me on the board, next I may fall to one side and he won't even think of me, as he brings another piece into play.
'Are you afraid?' I whisper. 'Are you afraid of falling off to one side?'
'Yes,' she says.
Simon & Schuster, 2012
Sivuja: 426

4 kommenttia:

  1. Gregoryn kirjat kiinnostavat minua siksi, että Iso-Britannian historia kiinnostaa fiktionakin. Toisaalta en erityisemmin pidä historiallisista romaaneista. Tässä on siis metka ristiriita! Muutama Gregoryn kirja kuitekin odottaa hyllyssäni, joten kenties loka-marraskuussa sytyttelen kynttilöitä ja siirryn toiseen aikakauteen... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on tosiaankin! Minä olen tykännyt Gregoryn kirjoista mutta tässä sarjassa ongelmaksi alkaa muodostua se, että alan olla vähän puolueellinen. :D

      Poista
  2. Voi Norkku, me mennään niin samassa tahdissa :D Mulla on tämä ollut matkalla mukana... tulen lukemaan juttusi kunnolla kun olen saanut loppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin arvasin, että jos joku tämän lukee niin Booksy :D

      Poista