perjantai 12. lokakuuta 2012

Kaikella on hintansa / Lotte ja Søren Hammer

Joskus lukuhaasteet vievät lukijan ihan uusiin paikkoihin ja tarjoavat yllättäviäkin löytöjä. Niin kävi tällä kertaa. Tuskailin jo paksun kirjastokasani kanssa kun silmiini osui vielä Lotte  Søren Hammerin kirjoittama jännäri Kaikella on hintansa. Normaalisti olisi jättänyt kirjan ehkä hyllyyn, koska muutakin luettavaa oli jo enemmän kuin tarpeeksi mutta viittaus Grönlantiin sai minut kääntämään pääni, sillä tuolle saarelle en ole vielä ehtinyt Kaunokirjallisen maailmanvalloituksen lippua pystyttämään. Odotukseni eivät olleet kovinkaan korkealla tämän kansikuvan perusteella valitun kirjan suhteen, mutta joskus sitä vain yllättyy iloisesti. Kansien välistä löytyi nimittäin tehokas ja ihan vetäväkin juonipainotteinen jännäri!

Kun Tanskan ympäristöministeri, Saksan kansleri ja joukko toimittajia ja tiedemiehiä lentää helikopterilla Grönlannin jäätikköjen yllä ihmettelemässä ympäristön lämpenemisen aiheuttamia tuhoja, kun he törmäävät järkyttävään näkyyn. Jäätiköltä, keskeltä ei mitään, löytyy naisen ruumis. Rikosylikomisario Konrad Simonsen saa pian kutsun tälle epätavalliselle rikospaikalle ja tiimi alkaa selvittää kaksikymmentä vuotta vanhaa murhaa. Arkistojen kätköistä alkaa löytyä tapauksia, joissa yhdistävänä tekijänä on mm. uhrien ulkonäkö - kuka tappaa kauniita tummahiuksisia naisia?

Luin kirjan loppuhuipennusta yksin kotona, myrskyisenä iltana (erittäin sopiva hetki dekkarille!) ja tempauduin jännitykseen mukaan niin, että taisin hypätä sohvalta ylös puhelimen yllättäen soidessa. Joskus on lohdullista blondi... Kirja on toimiva jännäri ja vaikka sen juoni onkin melko perinteistä sarjamurhaajahuttua, se toimii oikein mukavasti. Kaikella on hintansa on kirjasarjan toinen osa ja tämä mielestäni näkyi hiukan häiritsevästi myös tekstissä, sillä välillä tuntui siltä kuin kirjailijat olisivat olettaneet Simonsenin tiimin ja heidän henkilöhistoriansa olevan jo lukijalle tuttuja.

Kaikella on hintansa oli kaikin puolin kelpo dekkari ja uteliaisuuteni heräsi myös aikaisempien kirjojen suhteen, joten laitoinkin jo Saastoista tilauksen kirjastoon. Uuden hyvän kirjan löytäminen on aina iloinen asia ja kun saa vainun hyvästä kirjasarjasta, sitä kannattaa seurata kuin vihikoira konsanaan! Vaikka kirjailijat ovatkin tanskalaisia, on Grönlanti yksi kirjan tärkeistä tapahtumapaikoista ja siksi annankin itselleni luvan napata uuden maan Kirjallisessa maailmanvalloituksessa. Ikkunat auki Eurooppaan -haasteessa hyödynnänkin kuitenkin kierosti kirjailijoiden tanskalaisuutta ja kirjaan itselleni pisteen sieltäkin.
Suomalaisetkin ovat edustettuina tässä dekkarissa!
"Mies mietti epäluuloisen näköisenä.Viimein hän sanoi: -Hän oli suomalainen ja hän matkusti edestakaisin Tanskan ja Ruotsin väliä. Hän ei ollut tärkeimpiä alaisiani.
- Kuriiriko?
Mies nyökkäsi.
- Miksi hän sitten kävi sinun luonasi?
Mies vastasi maireasti:
- Hän oli kaunis. Mikä hänen oikea nimensä oli?
- En muista. Suomalaisilla ei ole nimiä, vain kirjaimia satunnaisessa järjestyksessä."
Bazar, 2012
Sivuja: 475
Alkuteos: Alting har sin pris
Kirjasta lisää: Kirjainten virrassa
Kirjallinen maailmanvalloitus: Grönlanti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti