keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Rahan metsästäjät / Jarkko Sipilä, Scott Stevenson

Rahan metsästäjät vaikutti etukäteen minun kirjaltani, sillä sekä rahamaailma että Jarkko Sipilän Takamäki-sarja kuuluvat salaisiin paheisiin. Voiko kahden kiinnostavan asian yhdistäminen tuottaa muuta kuin vielä parempaa herkkua? No voi. Valitettavasti.

Rahan metsästäjät sijoittuu Wall Streetille, vuosiin 2007-2008 jolloin talouden romahdus alkoi. Tarinan päähenkilöinä toimivat East Atlantic Bankissa työskentelevät miehet: Chip ja suomalaissyntyinen Sasq sekä kylmäverinen rahoitusnero Eisenberg. Miehet vääntävät diilejä isot rahat mielessään. Työ on kuluttavaa ja Chip ja Sasq toivovat jaksavansa vielä muutaman vuoden ennen oravanpyörästä hyppäämistä. Mutta markkinat alkavat osoittaa hiipumisen merkkejä ja epätoivo valtaa alaa. Kirjan rinnakkaistarina sijoittuu vuoteen 2008, The Peninsula-hotelliin jonka luksussviitistä on löytynyt miehen ruumis. Kuka väärällä nimellä huoneen ja huoran varannut mies on ja kuka hänet surmasi?

Rahan metsästäjät oli kirja, josta yritin oikein tosissani nauttia. Mutta tämä kuvio ei vain toiminut minun kohdallani, kirjan vaiheet tuntuivat jotenkin jo tutuilta eikä tarinassa ollut oikein mitään uutta ja kirjan kliseisyys jopa ärsytti paikoin. Mieshenkilöt olivat kiroilevia ja juopottelevia rahan tekijöitä ja naiset taas olivat kirjassa vain sivurooleissa - ja aika stereotypisissä sellaisissa - myyntitiimin keltanokkina, jotka pyrkivät etenemään urallaan seksin avulla, vaimoina jotka nalkuttaen tuhlaavat miestensä rahoja tai huorina. Harmikseni kirjasta ei löytynyt ainuttakaan henkilöä, josta olisi voinut pitää tai johon olisi voinut samaistua, seikka joka yleensä haittaa lukukokemustani. En tunne Wall Streetin maailmaa eivätkä nämä tyypit erityisesti lisänneet haluani tutustua siihen.

Kirjan kirjoitusprosessi vaikutti kiinnostavalta, sillä teos on syntynyt kahdella eri mantereella. Asiantuntemustakin aiheesta löytyy sillä kirjan kirjoittajista toinen, Scott Stevenson työskenteli vuosia vakuutusmeklarina Wall Streetillä ennen jätti tehtävänsä vain muutamaa kuukautta ennen kuin talouskriisi todella alkoi. Kirja ilmestyy myös englanniksi, mutta englanninkielinen versio eroaa jonkin verran suomalaisesta. Olisikin kiinnostavaa tietää mitkä nuo eroavaisuudet ovat ja miksi versioiden sisällöstä ei päästy täyteen sopuun!
"Sasquatch alkoi hyräillä kappaletta ja tapaili sanoja suomeksi. - Eloa tää juoksuhaudoissa on / Meille käskynä vain kohtalon /  Ja kenties matkamme määrä / Sodan melskeeseen kadota on.
Chip hymyili. - Mikäs toi suomalaislaulu on? Ei kuulostanut kovin iloiselta.
- Vanha kappale toisen maailmansodan ajalta. Elämää juoksuhaudoissa, Sasq sanoi ja käänsi sanat.
- Sun pitäisi joskus viedä mut Suomeen. Se on niin iloinen paikka.
Sasq kaapi olutämpäriä, mutta siellä oli enää jäätä.
- Mennään marraskuussa. Se vastaa tätä Wall Street -elämää."
Crime Time, 2013
Sivuja: 295

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti