keskiviikko 28. elokuuta 2013

Mustat kalat ja Keisari seisoo palatsissaan / Eeva Tenhunen

Eeva Tenhusen Mustat kalat putkahti puhelimeeni ilmaisena herkkupalana, jonka laitoin talteen kirjattomia hätätiloja varten.  Odotukset olivat korkealla, sillä olin lukenut kehuja Tenhusesta ainakin Kirjainten virrassa -blogin Hannalta - kiitos vinkistä! Elisa Kirjan myyntikikka myös puri, sillä Mustista kaloista innostuneena päätin kliksutella puhelimeeni myös Keisari seisoo palatsissaan -kirjan. Molemmat Tenhusen teokset osoittautuivat mainioksi kesädekkareiksi, jotka kulkivat mukanani kätevästi niin Budapestissa, Pietarissa kuin Salossakin. Hassua, vuosi sitten otin varovaisia ensiaskeliani e-kirjan kanssa ja se jo tuntuu olennaiselta arjen osalta, paikalta josta aina löytyy kirja!

Mustat kalat sijoittuu Olavinlinnan jylhiin maisemiin, jossa opiskelijatyttö Liisa aloittaa kesätyöt oppaana. Nuorten oppaiden parissa lempi leiskuu ja turisteista riittää jutun juurta kunnes juuri kihlautunut Kirsi murhataan. Keisari seisoo palatsissaan vie taas Liisan legendaarisen ja jo edesmenneen kirjailijan kotikonnuille tekemään tutkimusta miehestä. Valitettavasti yksi Liisan haastateltavista kuitenkin pian kuolee ja kun tunnelma alkaa muuten olla uhkaava, kutsutaan taas paikalle komisario Martti Halla.

Sekä Mustat kalat että Keisari hurmasivat rentoudella ja menneiden vuosikymmenten tunnelmalla. Sijoittaisin ne cosy mystery -sarjaan sillä kirjassa ei raakuuksilla mässäillä ja pelätäkään ei tarvitse, mutta mysteerin ratkaisemisen ilo toki on tallella. Ilahduin kovasti huomatessani kirjojen olevan myös hauskoja, Liisan mietteet hymyilyttivät ja toivat viattomuudessaan mieleeni myös tyttökirjat. Tenhusen kirjat ovatkin tavallaan myös aikamatkoja 1960 ja 1970-luvulle, sillä mm. kirjojen ihmissuhteissa on jäljellä menneiden aikojen kainoutta. Päähenkilö, Liisa, myös pyörtyilee ja kirkuu nykyaikaisia kanssasisariaan enemmän - nykysankarittarella moinen käytös tuntuisi heikkoudelta, ehkä ärsyttäisikin, mutta tässä yhteydessä hän tuntuu kuitenkin vain sympaattiselta, samaistuttavalta ja herttaiselta.

Taidanpa lukea lisääkin Tenhusta!
"- Nyt te painutte ensimmäiseksi kuumaan kylpyyn, hän määräsi. - Muuten onnistutte kaikkien tyhmyyksien lisäksi hankkimaan itsellenne flunssan.
- Kauhean proosallista saada flunssa, kun on juuri selvinnyt hengissä murhasta, mutisin tarmottomasti. -Sitä paitsi talon säännöt kieltävät kylpemästä kymmenen jälkeen."
Mustat kalat
Crime Time, 1964
Sivuja: 188

Keisari seisoo palatsissaan
Crime Time, 1971
Sivuja: 188

2 kommenttia:

  1. Minäkin pidin noista molemmista ja suunnittelen ehdottomasti lukevani Tenhusta lisää !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, sama minullakin. Varsinkin se miten tapahtumat Keisarista etenevät kiinnostaa...

      Poista