perjantai 2. elokuuta 2013

The Adventures of Superhero girl / Faith Erin Hicks

Olen viime aikoina ollut kovasti sarjisnälkäinen ja siksi kirjaston hyllyjä on tullut tutkittua ahkerasti. Tällä kertaa hyppysiini osui The Adventures of Superhero Girl, joka lähti mukaani jo pelkästään vinkeän nimensä ja kivan piirrostyylin perusteella. Summanmutikassa kassiin kerätty kirja osoittautuikin oikein mainioksi luettavaksi joka hupailee raikkaasti supersankarimyytin kustannuksella.

Superhero girl on parikymppinen nuori nainen, joka omaa supersankareiden tapaan erityisiä voimia. Mutta toisin kuin kliseisemmät kollegansa, hänen menneisyydessään ei ole synkkää tapausta joka on ajanut hänet menneeseen eikä arkkivihollistakaan tahdo löytyä. (Vaikka eräs opiskelijapoika vaikuttaakin lupaavalta tapaukselta.) Samalla Superhero Girl taistelee samojen, noh, samantapaisten ongelmien kanssa kuin muut ikäisensä. Pahan kanssa taisteleminen ei kartuta kukkaroa, joten pitäisi hommata työpaikka. Ja ehkä jonkinlainen elämäkin niiden iltojen varalle joina superkonnat ottavat iisisti ja kämppis on treffeillä. Pitäisiköhän alkaa vaikka kutomaan?

Hicksin sarjakuva oli oikeasti ilahduttavaa luettavaa. Lähdin liikkeelle vähäisin odotuksin, mutta huomasin pian hykerteleväni Superhero Girlin angstaukselle. Konsepti tuntuu raikkaalta ja Superhero Girl on samaistuttava siitäkin huolimatta että minun ongelmiini harvemmin kuuluvat ninjat tai liian lässykät superkonnat. Sarjakuva on tunnelmaltaan mukavan positiivinen ja mukavan energinen ja viestinä on kenties se, että jokaisen tulee seurata omaa polkuaan muiden mielipiteistä huolimatta.  Melko jees!

Kiinnostuneille vinkiksi vielä Superhero Girlin blogi, josta myös voi käydä lukemassa kirjan strippejä.



Dark Horse Books, 2012
Sivuja: 106

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti