perjantai 28. helmikuuta 2014

Helmikuu Norkun mieleen

Tänä vuonna talvi on ollut minun mieleeni. Vaikka lumi minusta kauniilta näyttääkin, en ole pakkasen ja liukastelun ystävä ja tänä vuonna niiden suhteen on päästy helpolla! Jo pari viikkoa on tuntunut siltä että kevättä on ilmassa, tassujen alla tuntuu jo asvaltti ja ilman pipoakin pärjää! Jipii!

Helmikuu hurahti töiden merkeissä, tiukan työrupeaman loppu onneksi häämöttää jo. Olen myös saanut joulun ja lomamatkan jälkeisen laiskotteluputken katkeamaan, tehnyt murulleni raakasuklaata ja lukenutkin. Arkea, mutta ihan mukavaa sellaista.

Helmikuun luetut

4623 sivua, 17 kirjaa. Kuukausi oli ainakin äänikirjojen sillä kuuntelin niitä peräti neljä kappaletta. Kuukauden hitit: The Great Gatsby, Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän ja Kuntoilu 2.0 joka sai minut nostamaan peffani sohvalta. Varsinaista floppia ei osunut vastaan lainkaan mikä lienee kelpo lukukuukauden merkki.
Luetuksi tuli Anne & Even Holtin yhdessä kirjoittama sairaala/rahoitustrilleri Kuoleman tahdissa, joka ei oikein ottanut iskeäkseen. Kirjan elementit olivat sinänsä ihan kiinnostavia mutta jotenkin tuskastuin muutamien juttujen epätodennäköisyyteen. Mieleen tulivat lähinnä Robin Cookin kirjoittamat teokset joita tuli luettua muutama lukioaikoina. (Gummerus 20 10, sivuja 315, suomentanut Katriina Huttunen)

Luettujen muttei blogattujen kasaan päätyi myös Leena Lehtolaisen kertomuskokoelma Sukkanauhatyttö, jonka olin sortunut ostamaan muistaakseni Elisa Kirjan alesta. Vaikken lyhyiden tarinoiden ystävä olekaan, kirja viihdytti kohtuullisesti, tosin myönnettäköön että ilman muuta sen parasta antia olivat lopun kolme pitkää juttua, lyhyet olivat minun makuuni melko heppoisa. Kirjasta ei jäänyt paljoa sanottavaa mutta sainpahan aikani kulumaan. (Tammi 2001, sivuja 299)

Lomamatkalla luettu Chris Cleaven The Other Hand jäi myös hässäkässä bloggaamatta vaikka olikin ihan kelpo kirja. Tulisesti en rakastunut mutta ainakin aika kului lennolla. Päällimmäisenä mieleen jäi kirjan vaikuttava aloitus jossa Little Bee vertaa itseään puntaan - se kolahti. Sen sijaan muutamat muut asiat kirjassa olivat vähänvaikeita uskoa ja ensimmäisten sivujen into pääsi laantumaan. Kirja lienee suomennettu nimellä Little Been tarina ja siitä on kirjoitettu blogeissa innokkaasti. (Sceptre 2009, sivuja 378)

Haasteiden tilanne

Maailman valloittaminen jäi tässäkin kuussa mutta sotilasurani (Ihminen sodassa -haaste) sentään vaikuttaa nousujohteiselta sillä nappasin tässä kuussa 1 lisäpisteen.

Entäs ensi kuussa?

Eräs ystäväni ilmoittaa aina maaliskuun alkaessa kevään koittaneen, olipa käsillä millainen lumituisku tahansa. Tänä vuonna kevään voi aavistaa ja allekirjoittanut ainakin odottaa sitä hartaasti. Lukukasassa on ainakin mainioita sarjakuvia ja kaikinpuolin muutenkin ihania kirjoja, joten jos takatalvi tuleekin, olen varautunut.

8 kommenttia:

  1. Ihana kuva! Ja ihana kevät (vaikka itse oikean talven, lumineen pakkasineen, ystävä olenkin)! Aurinkoa kohti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti HeidiBee! Kevät, valo ja lämpö, kyllä tuntuvat ihanalta!

      Poista
  2. Olet melkoinen kirja-ahmatti! Paljon sivuja ja hyviä kirjoja! The Great Gatsby jäi minulle vähän ihmettelyn puolelle - sitä kehutaan niin kovin, mutta minulle se ei kolahtanut. Little Been tarina ei iskenyt minullekaan.

    Kuva on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, taidan tosiaan olla ahmatti ja äänikirjojen avulla kuukauteen mahtuu lisää luettavaa. Minulle The Gatsby kolahti vasta toisella lukukerralla, ensimmäisellä kerralla en itsekään tajunnut mikä kirjassa oli niin ihmeellistä.

      Poista
  3. Voi kuinka oletkaan ahminut kirjoja. :) Täällä on kyllä kans kevään tuntua ilmassa, mutta pihalla on niin liukas että. Välillä tuntuu että luistimetko tässä pitäisi vetää jalkaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aletheia, meillä jo melkein kaikki tiet ovat sulia - paitsi suosikkilenkkipolkuni joka muistuttaa luistinrataa... Huoh.

      Poista
  4. Käyn varmaan joka kuukausi täällä ihmettelemässä, miten paljon sinä ehdit lukea! Huh! Ja nyt on ollut kyllä talvi minunkin mieleeni. Ei yhtään haittaa lumettomuus eikä etenkään tuo pakkasettomuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, on kyllä ollut ihanaa vältellä palelemista ja liukastelua!

      Poista