keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Kirjan kansa / Geraldine Brooks

Kun kirjalla on tällainen nimi, ei lukutoukka pysty sitä vastustamaan! Tämä kaunokainen osui mukaani kirjastoreissullani, enkä voinut jättää kirjaa lainaamatta etenkin kun muistan Leena Lumin tätä lämpimästi suositelleen. Ihan ensimmäiseksi täytyy muuten kehua kantta - mitä kauemmin sitä katselen, sitä enemmän se miellyttää silmääni. Hauras, lähes läpikuultava paperi näyttää niin kauniilta... Kirjan kansa onkin mielestäni oiva valinta vanhan kirjan arvostuspäivän nostokseni, sillä tämä kirja on lukemisen arvoinen!

Kirjan kansa seuraa kauniisti kuvitetun Sarajevon haggadan tarinaa. Haggada kuvaa juutalaista pääsiäistraditiota. Jugoslavian sota on päättynyt ja australialainen asiantuntija Hanna Heath kutsutaan tutkimaan kirjaa runneltuun kaupunkiin. Kirjan myötä Hanna sukeltaa Haggadan ja juutalaisuuden traagiseen historiaan. Kirja vie lukijansa matkalle vuosisatojen halki, aina Sarajevosta Casablancaan saakka.

Kirjassa vuorottelevat kauniisti Hanna ja nykyhetki tutkimuksineen sekä mennyt aika. Jokainen tahra, karva, puuttuva solki kertoo oman tarinansa. Nämä historian palaset olivat kirjan vaikuttavinta antia jota sydän särkien seurasin. Lukija viivähtää vain hetkisen kerrallaan historiassa, kohtalot jäävät auki mutta ne ovat luettavissa rivien väleistä. Tarinoista voimakkaimmin jäljen jätti kertomus Tarragonasta ja naisesta joka opiskelee salaa.
"Missä poltetaan kirjoja siellä poltetaan lopulta myös ihmisiä." -Heinrich Heine
Kirjan kansa sai mielikuvitukseni laukkaamaan ja turvauduin myös Googlen apuun, sillä Sarajevon Haggada on todellinen kirja ja vaikka Kirjan kansan tarina fiktiota onkin, liippaa se melko läheltä oikean Haggadan historiaa. Osittain tästä syystä valitsin Kirjan kansa Vanhan kirjan arvostuspäivän nostokseni, voinhan näin nostaa esille kaksi vanhaa kirjaa sekä arvokkaan viestin ihmisyydestä. Brooksin Haggadaa nimittäin ovat olleet pelastamassa tuhoilta monet eri uskontokuntiin kuuluvat henkilöt mikä antaa toivoa koko ihmiskunnalle. Rakkaus kirjoihin ja lähimmäisiin tekee maailmasta ainakin pikkuisen paremman paikan!
"Kirja on tietenkin enemmän kuin materiaaliensa summa. Se on ihmisen mielen ja käden luoma artefakti. Lehtikullan takojat, pigmenttien jauhajat, kirjurit, kirjansitojat, näiden ihmisten kanssa viihdyn parhaiten. Toisinaan, hiljaisina hetkinä, nuo ihmiset puhuvat minulle. He antavat minun nähdä, mikä heidän tarkoituksensa oli, ja se auttaa minua tekemään työni."
Tammi, 2009
Sivuja: 419
Alkuteos: The People of the Book
Suomentanut Arto Schroderus
Kirjasta lisää: Lumiomena, Leena Lumi, Oota mä luen eka tän loppuun

4 kommenttia:

  1. Minä luin tämän myös Leenan suosituksesta muutama vuosi sitten ja tykkäsin! Kiinnostava kirja, kiitos että palautit tämän taas mieleeni :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, Leena onkin tehnyt hyvää pr:ää Kirjan kansalle. Hieno juttu! Kirja on kiinnostava, varsinkin kun tarina voisi oikeastikin mennä noin.

      Poista
  2. ARGGHH!!! Pidin tätä EILEN kädessäni kirpparilla, MUTTA JÄTIN SINNE! Mikä tyhmyri...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, kirjastosta varmaan löytyy. Kannattaa tutustua!

      Poista