maanantai 8. syyskuuta 2014

Rahalla saa (Stockholm Noir #1) / Jens Lapidus

Herkuttelin hetki sitten Jens Lapiduksen uutuusteoksella Vip-huone joka herätti uteliaisuuteni miehen muuta tuotantoa kohtaan ja päätin tutustua kehuttuun Stockholm noir -trilogiaan. Sarjan ensimmäinen osa löytyi kirjastosta pikkuisena Miki-kirjana joten samalla myös testata miten tämä formaatti istuisi käyttööni. Miki osoittikin käytännöllisyyteensä heti ensimmäisenä aamuna bussipysäkillä sillä bussin lähestyessä kirja oli helppo sujauttaa nopeasti housun taskuun! Pieni kirja tuntui yllättävän näppärältä käsissä, vain illalla sängyssä lukiessani tuntui aluksi vaikealta löytää oikeaa lukuasentoa. Mikin ohuissa sivuissa ei ehkä ole normaalin kirjan paksun paperin ylellistä tuntua mutta jostain on kai tingittävä. Peukutan kevyen käsilaukkukirjan puolesta, ehkä minäkin voin vähitellen alkaa siirtyä pieniin laukkuihin!

Ja sitten itse asiaan. Nyt jo peräti kaksi Lapiduksen romaania lukeneena näyttäisi siltä että kirjailijan tyyliin kuuluu pyörittää kolmea kertojaa ja kuvata niin Tukholman alamaailmaa kuin yläluokkaakin. Tällä kertaa tapahtumien keskiössä on järjestäytynyt rikollisuus ja kertojina ovat jugoslaavimafian upseeri Mrado, vankilapakoa suunnitteleva huumemies Jorge sekä JW, perussvensson joka kunnianhimoisena päämääränä on päästä piireihin ja selvittää mitä kolme vuotta sitten kadonneelle Camilla-siskolle tapahtui.

Lapiduksen teksti vetää hyvin, huomasin koukuttuneeni tarinaan lähes ensimmäisiltä lähtien. Seurasin mielenkiinnolla etenkin JW:n etenemistä seurapiirien kola-hankkijana, oli helpointa samaistua luksuselämästä haaveilevaan tavikseen ja etenkin Camillan kohtalo kiinnosti. Valitettavasti JW:n sisko on kuitenkin vain sivujuonne huumehöyryisessä tarinassa. Vaikka tämän tyyppiset aiheet eivät usein kiinnosta minua, onnistui Lapidus kuitenkin melko hyvin. Varsinkin erilaiset salakuljetusmenetelmät tuntuivat samaan aikaan sekä hurjilta että uskottavilta! Kelpo kirja siis, jatkan matkaani kohti Siistiä kostoa...
"He ottivat naisen elävänä, sillä hän kieltäytyi kuolemasta. Ehkä he juuri siksi rakastivat häntä häntä vieläkin enemmän. Siksi että hän oli koko ajan läsnä, että hän tuntui aidolta.
Mutta he juuri sitä he eivät tajunneet, juuri se koituisi heidän kohtalokseen. Se että nainen oli elossa, ajatteli, oli läsnä. Suunnitteli heidän tuhoaan."
Otan tällä kirjalla osaa tänään alkavaan Suomen Pakolaisavun syyskuun ajan jatkuvaan lukuhaaste-kampanjaan. Asia on - sattuneesta syystä - lähellä sydäntäni, kuuluuhan lukutaito meille kaikille! Kampanjan ajatus on yksinkertainen:
          1. Lue kirja, lehti, artikkeli tai muu teksti. 
     2. Lahjoita euro jokaista lukemaasi tekstiä kohden lähettämällä tekstiviesti 1E LUKUHAASTE numeroon 16588. 
     3. Ota kuva lukemastasi ja anna kasvot lukutaidolle julkaisemalla kuva Instagramissa, Twitterissä tai Facebookissa #Lukuhaaste.  
Huonomuistisena haihattelijana unohdin tyystin kuvan ottamisen ja ehdin jo kiikuttaa kirjan takaisin kirjastoon. Ainoaksi lukukuvakseni jää siis tämä räpsäisy jolla avaan lukuhaasteen omalta osaltani. Parempi onni (tai muisti) seuraavan kirjan kanssa!



Like, 2008
Sivuja: 1127 (Miki-kirja)
Alkuteos: Snabba cash
Suomennos Anu Koivunen

2 kommenttia:

  1. Minulla on Miki-kirjat vielä kokeilematta. Se kun tuntuu niin olemattoman pieneltä... mutta ilmeisesti koko teksti siihenkin mahtuu. :) Tämä Noir-sarja kiinnostaa minuakin. Taisin käydä just tämä osan katsomassa leffassa, ja tykkäsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MarikaOksa, pieni se on mutta huomasin että reissun päällä koko onkin valttia - kätevää kun kirja mahtuu taskuun.
      Stockholm Noir -vaikuttaa mukavan laadukkaalta sarjalta, luulen että ahnehdin pian loputkin.

      Poista