maanantai 20. huhtikuuta 2015

Red Queen (Red Queen #1) / Victoria Aveyard

Red Queen taitaa olla oiva esimerkki vahvan kansikuvan eduista, sillä kirja on jostain (kenties Goodreadsistä?) jäänyt mieleeni potentiaalisena luettavana, sillä kuvitus antaa mielestäni myös selkeän käsityksen siitä kansien sisältä mahtaa löytyä. Kokonaisuus vaikutti kiintoisalta - juonittelut, toiminta ja kuninkaalliset juonittelut kelpaavat minulle melkein aina -joten kun kirja tupsahti eteeni Helmetin Overdrive-kokoelmassa en juurikaan aikaillut lainausprosessissa. Viihdettä minulle, kiitos!

Red Queen sijoittuu kuvitteelliseen Nortan valtakuntaan, jossa hopeaveriset elävät kuin jumalat siinä missä punaveriset elävät alistettuina orjina. Valtakunta on ollut sotatilassa jo pitkään ja siksi kaikki 18 vuotta täyttäneet punaiset lähetetään rintamalle mikäli heillä ei ole työpaikkaa. Tämä kohtalo odottaa myös tarinan päähenkilöä, 17-vuotiasta Marea, joka yrittää elättää perheensä varastamalla. Sattuma kuitenkin vie tytön aina lähelle Nortan vallan keskipistettä ja vaaraa.

Jos Red Queeniä pitäisi luonnehtia kolmella sanalla, ne olisivat "Tuhkimo kohtaa Valtaistuinpelin". Kirjan alkuasetelma on mielestäni satumainen, vaikka Mare toki on Disney-prinsessoja neuvokkaampi ja ärhäkämpi tapaus. Monella tapaa kirja on aika tyypillinen esimerkki YA-kirjoista kasvutarinoineen ja sortajineen mutta kokonaisuus on mielestäni melko vetävä ja kirjailija kehitellyt muutaman koukkujakin mukaan. Lukukokemuksena Red Queen tarjosikin juuri sitä mitä kaipasin eli viihdytystä ja nyt huomaan kärsiväni klassisesta lukutoukan ongelmasta: mieli tekisi lukea sarjan seuraavatkin osat mutta eihän niitä mokomia ole vielä kirjoitettu!!!  (Kirja toimisi myös elokuvana, nähtäväksi jää kiinnostuuko Hollywood..)

Kirjan on lukenut myös Notko, se lukeva peikko, joka taisi minun laillani jäädä koukkuun.

HarperCollins, 2015
Sivuja: 320
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja kirjoittajalta jonka tuotantoa et ole aiemmin lukenut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti