lauantai 26. syyskuuta 2015

Mischief \ Fay Weldon

En muista minkä kirjan kanssa olisin takunnut yhtä pitkään kuin Weldonin novellikokoelman. Kirjailija oli minulle tuttu lukiovuosiltani ja tutulla tarkoitan sitä että muistan lukeneeni yhden hänen kirjansa ja se oli minusta 18-vuotiaana hirveän hauska ja nokkela. Ja jostain syystä kuvittelin että nyt, noin miljardi vuotta myöhemmin, tuntisin samoin. Vaikka kyse on novelleista joita en todellakaan osaa lukea. Jepjep.

Kirjan rakenne tuntui ihan kiinnostavalta, se seuraa Weldonin pitkää uraa lineaarisesti alkaen 1970-luvun novelleista ja päättyen lähivuosiin ja ajattelin itsekseni että tässä onkin mahdollisuus nähdä kuinka kirjailija on vuosien saatossa. Kenties näinkin oli, itse pistin vain pistin merkille voimakkaimmin sen kuinka usein novellit käsittelivät jokseenkin samaa aihetta: onnetonta parisuhdetta ja mietin miksi moinen aiheenvalinta. Toki sekin on mahdollista että Weldon on kirjoittanut paljon iloisempiakin juttuja ja että tähän kirjaan on koottu teemaltaan yhteensopivia tarinoita.(Sivuhuomautuksena: se 18-vuotiaana lukemani kirja käsitteli muistakseni sekin avioeroa.)

Kirjailijan ääni on synkeähkö ja nokkela mutta luettuani monta novellia peräkkäin parisuhdekurjuudesta, kyllästyin. Novelleissa oli mielestäni paljon samankaltaisuutta ja alkoi tuntua siltä kuin lukisin samaa juttua yhä uudestaan ja uudestaan. Tämä ei välttämättä ole kirjan, vaan minun vikani, sillä pidän pitkistä lukukokemuksista ja siitä, että edistytään ja jotain tapahtuu ja näitä novelleja lukiessani koin olevani kuin Bill Murray Murmelinpäivässä, luin pääsemättä eteenpäin.

Mainittakoon myös että kirjassa nähdään myös Suomi-väriä, eräs novelleista nimittäin sijoittuu 1980-luvun Helsinkiin jossa onnettomassa kolmio/neliödraamassa tempoileva nainen etsii elämälleen suuntaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti