lauantai 28. marraskuuta 2015

#GIRLBOSS / Sophia Amoruso

Sophia Amoruso ja Nasty Gal -niminen yrityksensä olivat minulle ennen #GIRLBOSS -kirjan lukua täysin tuntemattomia. Kirja kiinnitti huomioni Helmetin Overdrive-kokoelmissa lähinnä erikoisemman nimensä takia ja kun lähempi tarkastelu paljasti että kyseessä on nuoren menestyneen naisen business-kirja, päädyin lainaamaan äänikirjan.

Sophia Amoruson tarina ei kieltämättä ole ihan tavallinen, vuonna 1984 syntyneen naisen elämän alku ei vaikuttanut kovinkaan lupaavalta. Lääkärit veikkailivat naisen kärsivän ADHD:stä ja koulu jäikin kesken. Tämän jäleen Sophia vietti aikaansa mm. hanttihommissa ja harrasti mm. myymälävarkauksia. Sairastuminen toi kuitenkin naisen elämään uuden, positiivisemman käänteen kun tylsän rutiinityön aikana syntyi idea Nasty Gal -nimisestä yrityksestä joka myisi netissä vintage-vaatteita nuorille naisille. Sophia, jota sittemmin on tituleerattu mm. netin Tuhkimoksi, onnistui muutamassa vuodessa kasvattamaan yrityksensä liikevaihdon 23 miljoonaan dollariin - vielä ilman minkäänlaista kokemusta tai koulutusta liikkeenjohdosta.

#GIRLBOSS tarkoittaa Amoruson mukaan nuorta naista joka on rohkea, aito, älykäs ja ahkera - oman elämänsä pomo. Kirja onkin yhdistelmä Amoruson elämäkertaa ja neuvoja siitä, miten meistä kaikista voi tulla oman elämämme tyttöpomoja. Olin aluksi lukiessani jokseenkin pettynyt kirjan antiin, sillä elättelin toivoa siitä että #GIRLBOSS saattaisi olla yhtä silmiä avaava lukukokemus kuin viime vuonna lukemani Lean In. Ei ollut ja se ärsytti. Amoruson neuvot olivat toki ihan asiallisia mutta eivät juurikaan antaneet minulle mitään uutta ja tuoretta ajateltavaa, tuli tylsää. Kirjailija mm. neuvoi lukijaa ajattelemaan LinkedIn-profiilia online-ansioluettelona (ei siis hassuttelevia profiilikuvia) ja oikolukemaan työhakemuksen ennen lähettämistä. Myös asiallinen pukeutuminen (ei bilevaatteita) on suotavaa työhaastattelussa jonne on syytä muistaa laittaa myös alusvaatteet. Aika selvää kauraa!

Sitten aloin miettimään sitä, olinko kenties väärää kohderyhmää tällä kirjalle, ehkä se onkin suunnattu työelämään astuville nuorille, joille nämä neuvot saattavatkin olla ihan tarpeellisia? Amorusolla ainakin luulisin olevan riittävästi katu-uskottavuutta vakuuttaakseen ja kenties naisen tuhkimotarina myymälävarkaasta miljonääriksi inspiroisikin, sen lisäksi kirjailija on hauska, suorasukainen ja räväkän oloinen nainen jonka tekstiä on helppo ja mukava lukea. Ehkäpä tässä on sittenkin ideaa?
"Life is short. Don't be lazy."
Penguin Random House Audio Publishin Group, 2014
Kesto: 4h, 45min
Lukija: Sara Jes Austell

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti