maanantai 2. marraskuuta 2015

Ihmeellisten asioiden museo / Alice Hoffman

Olen diggaillut Alice Hoffmanin kirjoja lukioajoista saakka, tuolloinen niiden kaunis ja romanttinen maaginen realismi räjäytti pikkuisen tajuntani eikä paluuta arkeen enää ollut. Osittain näistä nostalgiasyistä odotin innolla Ihmeellisten asioiden museoon tarttumista, myös 1910-luvun New York kuriositeetteineen kiinnosti.

Ihmeellisten asioiden museo on kahden yksinäisen suden rakkaustarina. Tarinan keskiössä professori Sardien omituisten asioiden museo, friikkisirkus, johon esiintyjäksi lopulta päätyy myös Coralie, Sardien tytär, jota on pienestä pitäen koulittu merenneidoksi, salaperäiseksi lasin taakse eristetyksi kaunottareksi. Toisaalla kaupungissa elää Eddie, siirtolaisena maahantullut nuori mies, valokuvaaja ja kadonneiden ihmisten löytäjä. Ja jotenkin heidän elämänsä ovat kietoutumassa yhteen.

Hoffmanin teksti oli tuttuun tapaansa sekä kaunista että unenomaista, mutta samalla raakaa. Kummajaisten museon toiminta riipii joskus sydäntä ja ihmisarvon tärkeys nousi mieleen. Tekstin tyyli sopii oivallisesti kirjan teemoihin sillä tarina kokonaisuudessaan on outo ja rujon kaunis, joskaan en oikein päässyt kunnolla kummankaan päähenkilön ihon alle.

Minulle mielenkiintoisin elementti Ihmeellisten asioiden museossa oli vuoden 1911 New York, jostakin syystä juuri se heräsi mielikuvituksessani eloon lukiessani. Tuo kausi välittyy kirjassa kiihkeänä kasvuna, omalla oudolla tavallaan kauniina ja rumana, muuttuvana aikana ja jotenkin tuo monimutkaisuus kiehtoo. On myös huikeaa ajatella metsäistä Manhattania, jonka rannoilla kulkureilla on nuotionsa ja Hudson-jokea josta voi löytää vaikka merenneidon...

Gummerus, 2015
Sivuja: 447
Alkuteos: The Museum of Extraordinary Things
Suomentanut Raimo Salminen

1 kommentti:

  1. Tämä oli ensimmäinen lukemani Hoffmanin kirja. Odotin lempeyttä ja taianomaisuutta, mutta sainkin vilauksen New Yorkin pimeämmästä puolesta ja kurjista kohtaloista, taianomaisuutta jäin kaipaamaan lisää. Pitkä miinus kursiivin liikakäytöstä. Pidin kuitenkin tarinasta. Hoffmanin Punainen puutarha odottaa kirjahyllyssä, aion siis ehdottomasti lukea häneltä lisää.

    VastaaPoista