Kirja esittelee Tytti Karakosken, kohta viisikymppisen sinkkuna elelevän kustannuspäällikön joka päättää pitää välivuoden ja kirjoittaa hiukan itseterapointitekstejä. Luvassa on salaviisasta viihdettä eli lempeä, vanhempia, elämää ja käsilaukkuja Tytin tapaan.
Haataisen esikoisteos oli ahmittavan hyvä, eikä lainkaan sellainen kuin olin kuvitellut, ei Bridget Jonesia laisinkaan. BJ:llä on aina paikka sydämessäni mutta on erittäin kivaa että Haatainen on kirjoittanut ihan omanlaisensa kirjan joka kyllä tuntuukin aidolta ja rehelliseltä viihdyttäessään. Kirjamessujen brunssilla Haatainen kertoi suunnanneensa kirjansa viisikymppisille valloittajille ja veikkailisin kyllä lukijakuntaa riittää, kirja upposi meikäläiseenkin oikein hyvin vaikken noissa kymmenluvuissa vielä pyörikään. Lukemisesta tuli hyvä mieli ja kevyt olo, vähän sellainen kuplivan iloinen. Tykkäsin!
Kerrottakoon vielä, että Tytti-kirjat ovat saamassa jatkoa, Haatainen nimittäin kirjoittaa parhaillaan uutta teosta. Jäämme odottamaan...
"Mutta kyllä viisikymmentä on silti uusi kolmekymmentä, hyvinä päivinä kaksikymmentä ja parhaina kukaan ei mieti mikä. Ja seitsemänkymmentä on uusi viisikymmentä, muistuttaa äiti. Kiusallisen usein olen hänen kanssaan samanikäinen, mutta mikäs siinä. Kyllä meillä juttua riittää."Johnny Kniga, 2015
Sivuja: 170
Saatu arvostelukappaleena.
Minustakin tämä oli varsin piristävä, vaikka toivonkin tarinan vähän syvenevän seuraavassa - en tiedä kauanko tuota irtonaista hötöä jaksaa, vaikka nyt pidinkin.
VastaaPoistaSamaa mieltä, kiva kirja, mutta jotain uutta kulmaa tai koukkua seuraavaan. Onnistuihan Ehtoolehtokin jatkumaan hienosti, tai siis Lindgren, miksei Haatanen.
VastaaPoista